Juuri näkökulman rajaus ratkaisee usein sen, miltä metsien käytön vaikutukset näyttävät. Paikallisesti suojelun vaikutukset voivat olla erittäin suuria tai pieniä. Ne voivat olla suuria tai pieniä niin käyttäjien, omistajien, luonnon kuin työllisyydenkin näkökulmasta.
Kun yksittäinen metsäalue suojellaan, vaikutus kyseisen alueen luonnolle on yleensä selvästi positiivinen, jos verrataan asiaa avohakkuuseen. Metsä saa kehittyä ilman hakkuita, lahopuun määrä lisääntyy ajan myötä ja metsän rakenne monipuolistuu. Monet vanhoista metsistä riippuvaiset lajit hyötyvät tällaisista alueista merkittävästi. Nykymetsätalouden toimenpiteillä lahopuun määrä lisääntyy monesti jo hakkuissa, mutta rakenteen monipuolistumiseen voi mennä aikaa.
Paikallisesti tarkasteltuna suojelupäätös voi siis olla erittäin vaikuttava tai sitten ei. Se voi turvata arvokkaan elinympäristön vuosikymmeniksi tai jopa vuosisadoiksi, mutta kolikolla on aina kääntöpuoli.
Hakkuuvuodon hinnan maksaa luonto
Samaan aikaan on kuitenkin huomioitava, että metsien käyttö ei lopu, vaikka yksittäinen alue suojellaan. Hakkuuvuoto siirtää vaikutuksia alueelta toiselle. Kun puun käyttö yhteiskunnassa jatkuu, mutta hakkuumahdollisuuksia rajataan jollakin alueella, puunhankinta siirtyy usein muualle. Tätä kutsutaan hakkuuvuodoksi. Käytännössä tämä voi tarkoittaa hakkuiden siirtymistä toiselle alueelle Suomessa, puuntuonnin lisääntymistä ulkomailta ja hakkuupaineen kasvua maissa, joissa luonnonhoidon taso on heikompi. Globaalisti tarkasteltuna vaikutukset voivat tällöin olla hyvin erilaisia kuin paikallisesti.
Suomalainen metsätalous kuuluu maailman tiukimmin säädeltyihin ja sertifioituihin metsätalousjärjestelmiin. Se on maailmalla tullut tunnetuksi kestävän metsätalouden edelläkävijänä. Metsälainsäädäntö, PEFC-sertifiointi, luonnonhoitokäytännöt ja ympäristöohjeet velvoittavat huomioimaan monimuotoisuuden, vesistöt ja arvokkaat elinympäristöt lähes kaikessa metsänkäsittelyssä.
Jos puunkäyttö siirtyy alueille, joissa vastaavia käytäntöjä ei ole, kokonaisvaikutukset luonnolle voivat olla maailmanlaajuisesti jopa negatiivisia, vaikka paikallinen suojeluhyöty olisi selkeä. Pahimmillaan suojelupäätös voi johtaa metsäkatoon sademetsissä.
Ilmastonmuutos muuttaa myös metsien tulevaisuutta
Metsien tulevaisuutta ei voida tarkastella irrallaan ilmastonmuutoksesta. Lämpenevä ilmasto muuttaa jo nyt metsien lajistoa, kasvurytmiä, tuhoriskejä, metsäpalojen todennäköisyyttä ja hyönteis- ja sienituhojen esiintymistä. Kaikki nykyiset metsät eivät välttämättä säily sellaisina kuin ne ovat tänään – riippumatta siitä, ovatko ne talousmetsiä vai suojelualueita.
Tämä tekee luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta entistä haastavampaa. Tulevaisuudessa tarvitaan todennäköisesti laajoja ekologisia verkostoja, eri-ikäisiä metsiä, monipuolisia metsärakenteita, aktiivista luonnonhoitoa, ennallistamista ja täsmäsuojelua.
Ratkaisut eivät siis välttämättä ole joko–tai, vaan sekä–että. Suomalainen metsätalous on muuttunut voimakkaasti viime vuosituhannen lopulta. Metsäkeskustelussa unohtuu usein, kuinka paljon suomalainen metsätalous on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Aikaisemmin talousmetsissä luonnon monimuotoisuuteen kiinnitettiin huomattavasti vähemmän huomiota kuin nykyään. Nykyisin metsiin jätetään säästöpuita, lahopuuta, riistatiheikköjä, suojavyöhykkeitä ja lehtipuuryhmiä. Arvokkaita elinympäristöjä rajataan hakkuiden ulkopuolelle, vesistövaikutuksia vähennetään ja metsien rakenteellista monimuotoisuutta pyritään lisäämään jatkuvasti.
Tutkimuksissa onkin havaittu, että kaikki monimuotoisuuden kannalta tärkeät rakennepiirteet talousmetsissä ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Lahopuun määrä on kasvanut, järeiden lehtipuiden määrä on lisääntynyt, sekapuustoisuus on lisääntynyt ja säästöpuukäytännöt ovat yleistyneet. Samaan aikaan puuston kasvu on kiihtynyt, puuston järeys on kasvanut ja metsämme ovat koko ajan puustoisempia. Kehitys ei tarkoita, että kaikki ongelmat olisi ratkaistu. Osa metsälajeista on edelleen uhanalaisia ja vanhojen metsien määrä Etelä-Suomessa on rajallinen. Mutta suunta monissa luonnonhoidon kannalta keskeisissä asioissa on ollut parempi kuin julkisesta keskustelusta usein voisi päätellä. Jos nykyistä luonnonhoitotyötä jatketaan ja kehitetään edelleen, vaikutukset näkyvät metsissä todennäköisesti yhä selvemmin tulevina vuosikymmeninä. Metsä on hidas ekosysteemi, jossa muutokset tapahtuvat pitkällä aikavälillä.
Mikä tuottaa suurimman hyödyn luonnolle?
Lopulta keskeinen kysymys kuuluu: millä keinolla saavutetaan suurin hyöty luonnon monimuotoisuudelle kokonaisuutena? Uusiutuvien raaka-aineiden kestävä tuotanto on suorastaan elinehto ihmiskunnalle. Suojelualueet ovat monille lajeille korvaamattomia, erityisesti vanhojen metsien lajistolle. Molempien merkitys on kiistaton. Samaan aikaan, kun talousmetsissä tehtävä luonnonhoito vaikuttaa valtavan suureen pinta-alaan koko Suomessa, myös miljoonien hehtaarien suojelualueet turvaavat monimuotoisuutta. Suojeluun tulee koko ajan lisää luonnon monimuotoisuuden kannalta entistä parempia kohteita. Toisaalta olisi tärkeää tarkastella myös suojelualueita kriittisesti. Kaikki suojelussa olevat alueet eivät paranna monimuotoisuutta lainkaan. Kun metsätalouden luonnonhoitoa toteutetaan miljoonilla hehtaareilla vuodesta toiseen, myös sen kokonaisvaikutus muodostuu erittäin merkittäväksi. Todennäköisesti paras lopputulos syntyykin yhdistelmästä suojelualueita, vapaaehtoista suojelua, ennallistamista, vastuullista metsätaloutta ja jatkuvasti kehittyvää luonnonhoitoa.
Metsien monimuotoisuus ei rakennu yhdellä päätöksellä tai yhdellä keinolla. Se rakentuu pitkäjänteisestä kokonaisuudesta, jossa huomioidaan paikalliset, kansalliset ja globaalit vaikutukset samanaikaisesti. Varovaisuusperiaate pitäisi muistaa kaikissa päätöksissä ja muistaa, ettei mikään päätös muuta tilannetta nopeasti suuntaan tai toiseen luonnossa. Kiire on huijareiden käyttämä mielikuva, johon ei kannata luontoasioissakaan sortua.
Luonnon kannalta on äärimmäisen tärkeää, että päätöksiä tekevien metsänomistajien kannustimista luonnonhoitoon pidetään huolta. Mikäli metsäpoliittiset päätökset luovat riskin, jossa luonnonhoitotyöt voivat muuttaa metsät ns. no-go alueiksi, joista ei puuta saa myytyä, seurauksena on niiden loppuminen. Yksittäisellä määrityksellä tai päätöksellä voidaan tuhota se luonnon kannalta merkittävin asia, eli metsänomistajien halu turvata monimuotoisuutta.
Medialla on erittäin tärkeä rooli metsien monimuotoisuudelle. Jos ympäristöjournalismi on täynnä vain negatiivisia asioita, eikä luonnonhoitotyölle anneta sen ansaitsemaa arvostusta, vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen metsänhoidosta tavalla, joka ei ole totuuteen pohjautuvaa. Metsänomistajien ja metsäammattilaisten luonnonhoitotyöstä uutisoinnilla on varmasti paljon parempi kannustinvaikutus. ”Minäkin voisin tehdä noin” -ajatuksen herääminen tapahtuu paremmalla vasteella positiivisuuden kautta ja parantaa uutisoinnin journalistista laatua. Totuudenmukainen ja laadukas metsäuutisointi tuottaa parhaan hyödyn luonnolle.
Metsäammattilaiset