Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski arvosteli vappupuheessaan Orpon ja Purran hallituksen politiikkaa kovin sanoin. Lohikosken mukaan hallitus on valtiontalouden tasapainottamisen varjolla toteuttanut tulonsiirron yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilta kaikkein suurituloisimmille.
– Kyseessä ei ole pelkkä talouskuri, vaan ideologinen hyökkäys pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja sen heikoimmassa asemassa olevia vastaan. Hallituksen politiikka on ollut luokkapolitiikkaa, Lohikoski sanoo.
Lohikoski muistutti, että samalla kun sosiaaliturvasta, kuten asumistuesta ja työttömyysturvasta, on leikattu, hallitus on tarjonnut verokevennyksiä suurituloisille ja suuryrityksille. Hänen mukaansa hallituksen politiikan seuraukset näkyvät kasvavana työttömyytenä, asunnottomuutena ja leipäjonoina.
– Rahaa löytyy suuryrityksille, mutta ei ihmisille. Valtaa siirretään työnantajille ja turvaa heikennetään työntekijöiltä. Tämä on tietoinen valinta murentaa yhteiskunnan sosiaalista eheyttä. Se on poliittinen valinta, ja väärä sellainen.
Lohikoski nosti esiin myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteen. Hänen mukaansa hallitus on pahentanut hyvinvointialueiden rahoituskriisiä kiristämällä rahoitusta tilanteessa, jossa väestö ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat.
– Lopputulos on karu: hoitoa saa vähemmän, ja se maksaa enemmän. Se näkyy vanhuspalveluiden heikentämisenä, tuhansien hoitajien irtisanomisina, hoitojonojen kasvuna ja palveluverkon karsimisena, Lohikoski sanoo.
Lohikosken mukaan vasemmiston vaihtoehto on Suomi, jossa jokaisella on oikeus työhön, jolla tulee toimeen sekä palveluihin silloin kun niitä tarvitsee. Vasemmisto haluaa myös palauttaa seitsemän päivän hoitotakuun terveydenhuoltoon ja vanhushoivaan inhimillisemmän hoitajamitoituksen.
Lohikoski päätti puheensa toiveikkaaseen viestiin, joka kantaa ensi vuoden eduskuntavaaleihin saakka.
– Työväen juhlaa juhlitaan ensi vuonnakin, ja minä uskon, että silloin meillä on mahdollisuus juhlia myös suunnanmuutosta.

